Hae tästä blogista

torstai 27. joulukuuta 2012

Oliivi-juustopalat


Tein ennakkoluulottomasti oliivi-juustopaloja Valion ohjeella, vaikka oliivit eivät kuulukaan suosikkeihini. Nämä kuitenkin maistuivat mukavilta. Kuori neutraloi kivasti oliivin makua. Mukavia pikkusuolaisia. Nimenomaan pikku sellaisia. Kuvassa näyttävät paljon suuremmilta kuin mitä todellisuudessa ovat.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Kahvikakkuja joululahjaksi

Tein pari kahvikakkua joululahjaksi. Ensimmäinen versio on tässä, mutta mielestäni se ei ollut oikein maittava, joten jätin sen kotiin syötäväksi. Paistan aina pienissä leivosvuoissa pienen testierän, jos teen jollakin uudella ohjeella muille menevää kakkua. Vaikka en olekaan erityisen makea ystävä, kaipasin tähän kuitenkin makua lisää ja yritin saada sitä valkosuklaakoristuksilla ja ranskanpastilleilla.

Tämän tilalle tein sitten takuuvarman Mariannekakun Open Cafén ohjeella. Itse teen aina puoli annosta, mutta laitan koko kermaviilipurkin sekä melkein koko pussin Marianne Crushia.

 
Ja vielä yksi kakku, eli Aprikoosi-pähkinäkakku kokkimaajoukkueen tapaan Pirkan ohjeella. Tosin arpikoosin tilalla käytin kuivattuja ananaspaloja.


 
 
 
Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!
 
 
 

torstai 13. joulukuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 9: popsit


Ja pitihän niitä popseja tehdä pitkästä aikaa. Tein minikokoisia, koska joulun aikaan on paljon muutakin herkkua tarjolla.

1 pötkö mintunmakuisia Dominoita
1/3 rasiaa (200 g)  Viola maustamatonta tuorejuustoa
1 levy Brunbergin laktoositonta maitosuklaata (ei ihan riittänyt, paikkasin Fazerin sinisellä)

Irrottele keksien sisukset ja murskaa keksit. Sekoita sisukset ja tuorejuusto keksimurskan sekaan. Pöyrittele palloiksi ja kasta sulatetussa suklaassa.

Tein pieniin karamellivuokiin ja annoksestani tuli reilu 20 kpl pientä pospsia.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 8: piparit

 

Nyt on piparit tehty. Minun piparini ovat suurimmaksi osaksi sydämiä ja jonkin verran kuusen mallisia. Mielestäni piparit ovat parhaimmillaan ilman mitään koristelua. Tänä vuonna kokeilin Maku-lehdestä nappaamallani idealla paistaa taikinasta "kupposia". Paistoin kukan mallilla tehdyn piparin leivosvuokapellillä ja täytin vaniljarahkan ja kerman seoksella, johon olin raastanut valkosuklaata. Toisiin laitoin pähkinärouheen lisäksi rusinoita. Ihan mukavan makuisia.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 7: sarvet


Tämä sarvien ohje meinasi jäädä laittamatta blogiin kokonaan... Olen edelleen tällä kevennetyllä linjalla suolaisten suhteen. Alkuperäinen ohje on Leivotaan-lehdestä. Ohjeen mukaan sarvia tulisi 18 kpl, mutta minä sain kevyesti 30 kpl ja ihan reilun kokoisia!

6 dl vettä
50 g hiivaa
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
12 - 13 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon suola, jauhot ja lopulla öljy, jotta saat taikinan irtoamaan käsistä. Alusta ja anna kohota.

Täyte
vajaa 200 g paketti yrttistä tuorejuustoa
vajaa punainen paprika
n. 10 cm purjoa
osaan pororouhetta ja osaan kinkkusuikaleita + ripaus mustapippuria kinkkuversioihin.

Pinnalle
Mozzarella-juustoraastetta

Tein viisi ympyrää, joista kustakin tuli kuusi sarvea. Kuullotin purjon ja paprikan pehmeiksi.

Kohota ja voitele kananmunalla, ripota juustoraaste pinnalle.

Ohjeessa käsketään paistamaan alimmalla tasolla noin 15 minuuttia aluksi 250 asteen lämpötilassa ja alentamaan sen jälkeen 175 asteeseen ja jatkamaan vielä paistamista 20 minuuttia. Luulen, että saattaa tulla aika tummanpuhuvia sarvia noilla ajoilla ;) Minä paistoin normista 225 asteen lämmössä kunnes olivat kauniin ruskeita. Itse pidin poroversioista, nuorikko  puolestaan kinkkuisista. Taas kerran - makuasioista ei voi kiistellä.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 6: Ässät juhla-asuun


Tein tosiaan viikonloppuna ässiä, ja mikäs sopiikaan paremmin Suomen itsenäisyyden kunniaksi kuin S. Kastoin päitä sulatetussa valkosuklaassa ja laitoin hieman hiletta kimallukseksi.

200 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
1½ tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Kaneli-sokeriseos pinnalle
2 tl kanelia
3 rkl sokeria


Pehmitä voi mikrossa tai huoneenlämmössä. Lisää sokeri. Vatkaa, kunnes seos vaalenee. Lisää munat yksitellen, vatkaa kuohkeaksi. Lisää jauho-leivinjauheseos siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi. Peitä taikina ja nosta jääkaappiin. Anna taikinan kovettua 1 - 2 tuntia. Leivo taikinasta ohutta tankoa (Ø 1 cm). Käytä tarvittaessa apuna jauhoja. Leikkaa tanko 8 cm:n paloiksi. Sekoita sokeri ja kaneli reunallisessa astiassa, esim. vuoassa. Pyöräytä tangot siinä. Siirrä pellille leivinpaperille. Käännä S-kirjaimen muotoon. Kypsennä uunin keski- / yläosassa 175 asteessa n. 14 min tai kunnes kypsiä ja kauniin ruskeita.

Alkuperäinen ohje on Valion sivuilta. Lisäsin vain taikinaan kanelin ja vaniljasokerin. Minulle tuli 62 ässää, mutta ensi kerran teen pienempiä. Yhden pellin (viimeisen - tietenkin) onnistun paistamaan minun silmälle sopivan kokoisia. Pidän ässien mausta, mutta monesti niiden ulkonäkö on aika arkinen juhlapöytään. Nyt kuitenkin olin koristeluun tyytyväinen. Ideaa voi hyödyntää tulevaisuudessakin ;)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 5, suolaiset: rukiiset ohra-jauhelihapasteijat


Halusin tänä vuonna tehdä kevyempiä vaihtoehtoja ennen tekemilleni pasteijoille. Päädyin Yhteishyvä-lehdessä olleisiin rukiisiin ohra-jauhelihapasteijoihin. Hieman muuttelin ohjetta oman maustevarastoni mukaan.

35 kpl                 
2 pakettia (à 400 g) ruisperunataikinaa
1 dl rikottuja ohrasuurimoita
5 dl kasvislientä
n. 300 g jauhelihaa
1 porkkana
½ punaista paprikaa
½  tl  suolaa
1½ tl kuivattua basilikaa
ripaus rouhittua mustapippuria (n. 1/4 tl)
Voiteluun ja päälle
1 kananmuna
noin 2 dl  voimakasta juustoraastetta (Formaggio da Pasta)
 
Sulata taikina. Keitä ohrasuurimot kasvisliemessä kypsiksi. Valuta siivilässä. Ruskista jauheliha pannussa. Kuori porkkana ja raasta karkeaksi. Huuhtele ja kuutioi paprika. Kuullota kasviksia jauhelihan kanssa, kunnes ne pehmenevät. Mausta suolalla ja basilikalla. Yhdistä seos ohrasuurimoihin. Kauli taikina ja ota muotilla ympyröitä. Nosta ympyröille nokare täytettä. Taita ja nipistele reunat haarukalla. Voitele kananmunalla, pistele haarukalla, ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista pasteijat 225-asteisen uunin keskitasolla 12–15 minuuttia.

Ruisleivän vankkumattomana kannattajana nämä olivat ihan mukavan makuisia.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Adventtikynttilät


Ensimmäinen adventtikynttilä on nyt sytytetty. Hankin nuo adventtinumerot Talo maalla -nettikaupasta jo hyvissä ajoin syksyllä.

Viikon loppuna leivoin rukiisia ohra-jauhelihapasteijoita ja ässiä. Kirjoittelen taas ohjetta, kun kerkiän. Ässistä taidan kokeilla itsenäisyyspäivään sopivia versioita...

perjantai 30. marraskuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 4: karpalo-kookosmuffinit


Leivotaan-lehdessä oli Iloleipurien ohje kirsikkamuffineihin. Tein oman karpaloversion.

Karpalo-kookosmuffinit, 15 kpl

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
2 kananmunaa
100 g sulatettua voita
1 dl appelsiinituoremehua
2 dl kuivattuja karpaloita
1 dl kookoshiutaleita

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon muut aineet samalla hyvin sekoittaen. (Itse sekoittelin nesteet ensin sekaisin.)

Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15–20 min.

Koristele sulatetulla valkosuklaalla ja nonpareilleilla.

torstai 29. marraskuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 3: mantelikranssi



Kokeilin tehdä kransseja, mutta vielä jää muodon kanssa hiomista :) En hoksinut ottaa kuvia ennen kuin kranssit oli jo paloiteltu...

Mantelinen kranssi, 2 kpl

3 dl maitoa
50 g hiivaa
1 muna
2 dl sokeria
1 tl kardemummaa
½ tl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
150 g sulattettua margariinia

Tee taikina normaalin pullataikinan tapaan.

Kauli noin 50 cm x 30 cm levyiksi. Täytä ja kieri rullaksi, yhdistä ympyräksi. Tee noin 2-3 senttimetrin välein viiltoja siten, että taikina jää pohjasta kiinni noin neljäsosan rullan paksuudesta. Työnnä joka toinen pala poispäin.

Täytteet:

Raastoin 150 g mantelimassaa. Toiseen levyyn laitoin paistonkestävää aprikoosimarmeladia yhden 230 g rasian ja päälle puolet raastetusta mantelimassasta. Toiseen puolestaan 50 g nuoskeaa voita parilla ruokalusikallisella tomusokeria maustettuna ja päälle toiset puolet raastetusta mantelista. Pelkkä mantelinen versio vei pisteet!

Voiteluun:

1 muna
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle mantelilastuja

Alkuperäisen ohjeen mukaan paistetaan 175 asteen lämmössä noin puoli tuntia. Minun uunini paistoi huomattvasti nopeammin.



tiistai 27. marraskuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 2: Suklaakakku


Tein Valion ohjeen mukaan suorakaiteen muotoiseen irtopohjavuokaan suklaakakun. Pohjaan laitoin 180 g Tasangon suklaapikkuleipiä ja 50 g margariinia. Pohja jäi hieman liian rakeiseksi. Koristeeksi laitoin valmiina ostettuja suklaakoristeita. Ajattelin testata, kuinka tämä kestää pakastusta, joten pakkasessa odottavat loput jouluisempaa koristelua.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Jouluiset leivonnaiset, osa 1: maustekakku/muffinit


Marraskuussa aina rupeaa tekemään mieli mausteisia leivonnaisia. Siitä se joululeivonnaisten aika aina alkaa. Nyt viikonloppuna leivontakärpänen puraisi toden teolla. Tein pari mantelikranssia, kahdenlaisia muffineja, suklaahyytelökakkua ja suolaisia sarvia. Yritän kirjoitella ohjeita sitä mukaan, kun ehdin.

Tämä alkuperäinen ohje on kahvikakkuun, joita jo viime viikonloppuna tein parikin kappaletta lahjaksi. Nyt puolestaan laitoin taikinan muffinivuokiin. Mielestäni parempi vaihtoehto on kuitenkin tehdä taikinasta perinteinen kahvikakku. Tämä on todella nopea tehdä ja sopii minun makuuni.

Maustekakku

4 dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
3/4 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
2 tl soodaa
175 g sulatettua voita tai margariinia
1 dl omenasosetta (luumusosetta tai -marmeladia, itse käytän aina omenasosetta)
1 prk (200 g) HYLA-vaniljajogurttia

Sulata voi. Lisää jäähtyneeseen voihin omenamarmeladi ja jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voiseokseen.

Kahvikakkua paistoin 175 asteen lämmössä noin 40 minuuttia, vaikka alkuperäisessä ohjeessa paistoaika on noin tunti. Seuraa siis kypsymistä.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Isänpäivän kakku 2012


Meidän iskä tykkää kahvista! Varsinainen kahvilalli... Pohjana on neljän munan peruskääretorttupohja. Täytteenä vadelmaa, banaania, rahkaa  ja tyyliin, mitä kaapista löytyi. Kupin tein sokerimassasta Ullan ohjeen mukaan. "Kahviksi" laitoin minttusuklaapalleroita (huomaa sokeri keskellä ;)). Päällykseen riitti just ja just yksi purkki Flora Vispiä kaakaolla värjättynä ja tomusokerilla makeutettuna.

 
Hyvää isänpäivää!

torstai 25. lokakuuta 2012

Lakritsimuffinit (pikataikina)


Meidän neiti teki koulusta saadulla ohjeella lakritsimuffineita, ja jotenkin musta lakritsi houkutteli koristelemaan muffinit tähän aikaan sopiviksi haamuiksi.

2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1½ dl lakritsipaloja, Pirkka
75 g margarinia
(2 rkl appelsiinimarmeladia)
½ dl sitruunan mehua (appelsiinituoremehua)
yhden sitruunan raastettu kuori, ei alkuperäisessä ohjeessa
1 kananmuna

Sulata margariini. Sekoita kuivat aineet ja lakritsipalat. Sekoita margariinin joukkoon (ensin appelsiinimarmeladi), mehu ja lopuksi kananmuna. Yhdistä seokset nopeasti sekoittamalla. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteen lämmössä n. 10 - 15 minuuttia.

Me teimme jumbomuffineja ja niitä tuli vain neljä kappaletta. Oikeasti pitäisi tulla 8 - 12 kpl. Koko aiheutti hieman ongelmia paistamisessa, koska pohja ehti mennä liian ruskeaksi ennen kuin sisus oli kypsä. Sitruunan maku oli aika voimakas verrattuna alkuperäisellä ohjeella tehtyihin muffineihin, vaikka nyt laitoin lakritsipaloja reilusti enemmän kuin ohjeessa. Alkuperäisen ohjeen ainekset suluissa.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Macarons-leivokset


Kolmas kerta toden sanoi? Ainakin ulkonäkö nyt muistuttaa muidenkin tekemiä macaronseja, mausta ja sisällöstä en osaa sanoa, koska en ole muiden tekemiä maistellut. Eivätkä nämä minun makuhermoani hivele - liian imeliä. Seuraavan kerran pitää miettiä muita täytevaihtoehtoja. Nyt laitoin erinäisiä hilloja ja Lemon Curd -tahnaa. Ovat kuitenkin ihan hyvä vaihtoehto gluteenittomaksi ja laktoosittomaksi tarjottavaksi juhlapöytään.

Tällä kertaa sain nämä onnistumaan Villa Caramillan ohjeella. Olen kokeillut paria muutakin ohjetta, mutta edellisestä postauksesta selviää, miten niiden kanssa kävi. Oikeastaan en huomaa muuta suurempaa eroa kuin että nyt vanhennutin valkuaisia vajaan vuorokauden ensin jääkaapissa kannellisessa pakastusrasiassa ja sitten kolmisen tuntia huoneenlämmössä. Lieneekö juju juuri siinä. Tomusokerin sekaan lisäsin ½ rkl kaakaojauhetta, kokonaismassa oli siten ohjeen mukainen. Mantelijauheena käytin Meiran jauhetta ja sokeri oli Siro-sokeria. Paistoaika minulla oli noin 10 - 12 minuuttia.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Macarons-kokeilu

Pääsin niiden joukkoon, jotka taipuvat macaronseille... Ja  kun vielä värjäsin ne sinisellä elintarvikevärillä, niin lopputulos oli mitä mahtavin - ihan kuin valmiiksi homeessa! Tämä oli toinen kokeiluni. Pari vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran, eikä ne silloinkaan oikein onnistunut, mutta nyt ne levisivät muodottomiksi. Olin tekevinäni ne TODELLA  huolella. En vaivaudu edes ottamaan kuvia moisista tekeleistä. Sisältä onttoja, varsinaisia simpukankuoria.

Se siitä - taistelupari on syntynyt! Kolmas kerta toden sanokoon.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Omenapiiraat


Tämä viikonloppu oli todellinen omenoiden työstämisviikonloppu. Tein mm. näitä omenapiiraita. Parhaita nämä ovat hieman haaleina.

Pohja

1 dl sokeria
125 g margariinia
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte

omenalohkoja (kotimaisia)
noin puoli purkkia, eli noin 150 g, paistonkestävää omenamarmeladia, johon lisäsin vielä pari ruokalusikkaa trooppista hilloa

Vaahdota sokeri ja margariini. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Painele taikinaa peltiseen muffinssivuokaan. Minulla tuli 11 kappaletta. Paista 175 asteen lämmössä noin 25 minuuttia.

torstai 20. syyskuuta 2012

Rommi-rusinamuffinit


Näin Valion lehdessä ohjeen muffineista, joissa oli käytetty rommi-rusinarahkaa. Oli ihan pakko kokeilla, koska rommi-rusinajäätelö kuuluu lemppareihini. Tosin ostin kaupasta vain yhden rommi-rusinarahkapurkin, kun en tullut lukeneeksi ohjeesta, montako purkkia tarvittiin. Niinpä laitoin taikinaan yhden purkin kermarahkaa. Kuorrutin pelkällä rahkalla. Kuorrutusta tosin riitti vain neljään muffiniin, viides jäi jo vajaaksi. Taisin tehdä mega-kokoja muutenkin, koska sain taikinasta vain yhdeksän muffinia. Makuhermoni vaativat kyllä kuorrutuksen. Hyvää oli!



Nuo muffinin suojukset ostin kesällä Clas Ohlsonilta ja samalla kaupunkireissulla mukaan tarttui myös nuo minivaahtikset.

1 iso muna
1 1/2 dl sokeria
1 prk (200 g) Valio maustettua rahkaa rommi-rusina
1 dl Valio Oivariini® juoksevaa (laitoin 100 g sulatettua marg.)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Amerikanmuffinivuokia

Vaahdota huoneenlämpöinen muna ja sokeri. Lisää rahka ja rasva seoksena. Lisää jauhot ja leivinjauhe siivilän läpi. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Jaa se muffinivuokiin. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa n. 15 min tai kunnes kypsiä. Jäähdytä.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Syyspiiras


Nappasin ohjeen Savon Sanomista. Muuten tein ohjeen mukaan, mutta muskotin jätin pois, kun nyt ei sitä sattunut olemaan.

Pohja:
75 g pehmeää voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ prk kermaviiliä

Täyte:
3 porkkanaa
2 sipulia, panin yhden
50 g aurajuustoa muruina
100 g emmental-juustoa raasteena
(½ tl muskottia)
1½ tl basilikaa
1/4 tl mustapippuria
2 munaa
2 dl maitoa
½ tl suolaa

Sekoita voihin vehnäjauhon ja leivinjauhon seos. Lisää kermaviili ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan kovettua viileässä. Raasta porkkanat ja pilko sipulit. Lisää juustot. Mausta raasteseos ja lisää joukkoon munat ja maito. Levitä taikina pyöreään uunivuokaan reunoille asti. Kaada täyte vuokaan ja kypsennä 175 asteessa n. 60 minuuttia.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Vaippakakku


Tällainenkin kakku on tässä tullut tehtyä. Tätä oli oikein hauska tehdä. "Kermakin" oli niin armollinen, että pystyi kokeilemaan vaikka mitä, eikä ulkonäkö kärsinyt.

Kakkuun meni Pampers 1 vaippoja 35 kpl. Kietasin vaipat ensin kuminauhalla ja sitten koko kerroksen kasaan myös kuminauhalla. Kakun tukena sisällä on Aku Ankka -lehti, nostalginen ja aiheeseen liittyvä sellainen, ikää yhtä paljon kuin vauvan isällä. Vasemmalla oleva ruusu on ruusunlehtikoristeita, joihin kirjoitin runon ja onnittelut kuten korttiin konsanaan. Oikealla olevat ruusut ovat sukat ja lehtinä on vauvan huivin kärki.


Molempia satiininauhoja ostin kolme metriä. Tummempaa jäi vajaa metri, mutta hennomman vaaleanpunaista ei paljon jäänyt. Tätä tehdessä tuli neulottua elämäni ensimmäiset vauvan tossut Ristiin Rastiin -blogin ohjeella.


En koskaan ole oikein perehtynyt neuleohjeiden kieleen, mutta nyt ohjeet olivat niin hyvät ja selkeät, että minäkin osasin. Tosin pari silmukan teko-ohjetta piti etsiä netistä. Onneksi löytyi video ongelmiini. Sain tehtyä yhden tossun illassaan. Sen verran amatööri olen, että tossu piti melkein neuloa kerrallaan, että osasin seurata ohjeesta, missä olin menossa. Tämä oli todella mukavaa tekemistä!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Ruusunmarjamoussetäytekakku


Pohjana on neljän munan pohja, jossa kolme täyteväliä. Kostutus 1½ dl Spriteä. Kaulintamassan alla on vispikerman ja vaniljarahkan seos (en lisännyt sokeria ollenkaan). Tein kakun laktoosittomana.

Ruusunmarjamousse
6 liivatelehteä
1 prk vispikermaa
1 prk Creme Fraichea (laktoositon 200 g)
1 prk rahkaa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 dl Bonnen ruusunmarjasosetta
Liuotin liivatteet n. 2 rkl kiehuvaa vettä.

Mousse on aika vetelää, joten kannattaa pitää sitä hieman jääkaapissa jämäköitymässä ennen täyttöä.
Kokosin kakut irtopohjavuokien reunuksiin reunakalvojen avulla.

Yksi paketti kaulintamassaa ei ihan riittänyt. Kirjaimet ovat kaulintamassan ja sokerimassan seosta, ja ensimmäisen kerran sain ne onnistumaan kohtalaisesti ilman suurempia ponnisteluja muotista irtisaamiseksi. Pienet kukat ovat irtokarkeista pilkottuja.


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Helpot pikkuleivät


Tein tällaisia pikkuleipiä Kinuskikissan ohjeella. Täytteenä on vadelmamarmeladia. Nämä ovat nopeita tehdä, koska ensin paistetaan levyt, joista otetaan muoteilla pikkuleipiä.

torstai 16. elokuuta 2012

Rukiinen mustikkapiirakka


Lähdimme poimimaan vadelmia, mutta tuli vesiperä. Sekään paikka ei antanut yhtään marjaa, joka on aina ennen muutaman vadelmarasian suonut. Siis marjat vaihtuivat mustikoiksi ja tein niistä tätä suosikkiani Pirkan ohjeen mukaan. Ruisjauhona minulla oli Sunnuntain karkeita täysjyväruisjauhoja. Tein piirakan normaaliin piirakkavuokaan. Mustikoita laitoin hieman vähemmän, mitä ohjeessa oli (n.5 dl). Sillä tavoin sopivasti, että koko pinta kuitenkin peittyi. Muutaman kerran olen saanut tämän epäonnistumaankin, mutta ilmeisesti nuo karkeat ruisjauhot ovat hyvä valinta. Taas piirakka loppui liian nopeasti!

tiistai 14. elokuuta 2012

Aurinkoiset pikkuleivät


Nämä pikkuleivät ovat gluteenittomia ja laktoosittomia. Ohjeen olen napannut jostakin lehdestä. Ohjeen mukaan pikkuleipiä pitäisi tulla 50 - 60 kpl, mutta lienen tehnyt liian isoja, koska minulla tuli vain 30 - 40 kappaletta. Toisaalta ei haitanne, jos pikkuleivissä on kokoa, sillä harvoin tarjolle tulee useampia gluteenittomia vaihtoehtoja.

125 g laktoositonta margariinia
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 muna
2 dl maissijauhoja
2 dl perunajauhoja
( voi laittaa tietysti 4 dl jompiakumpia jauhoja)

Päälle paistonkestävää Dronningholmin aprikoosi-mandariinimarmeladia ja laktoositonta tummaa suklaata.

Vatkaa rasva, sokeri ja vanilliinisokeri vaahdoksi. Lisää muna ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää lopuksi maissi- ja perunajauhot. Vaivaa taikina kevyesti ja pyöritä halutessasi tangoiksi.


Itse en tehnyt tankoja, vaan otin taikinaa pienen palan ja pyöritin sen palloksi. Pallot leviävät paistaessa todella paljon.

Pane pallot leivinpaperin päälle uunipellille, paina litteämmäksi ja tee vielä keskelle syvennys. Pyöreäpäinen marsipaanityökalu on tähän tosi näppärä, kun välillä pyöräyttää sitä maissi- tai perunajauhoissa. Täytä syvennys marmeladilla. Itse käytin täyttämiseen muovipursotinta. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pikkuleipien jäähtyä ritilän päällä ja koristele sitten laktoosittomalla tummalla suklaalla.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kinuskiset mustaherukkahyydykeleivokset



Olen jo aiemmin tehnyt tuoreista mustaherukoista vastaavanlaisen kakun. Nyt tein puolestaan leivoksia pakastetuista mustaherukoista, ja ulkonäkö värin osalta on aivan toinen. Tein leivokset laktoosittomana ja gluteenittomana. Alkuperäinen ohje on Juhlattarelta. Paistoin aluksi kääretortun pohjan ja asetin sen päälle irtopohjareunuksen säädettyinä mittoihin 23 cm x 30 cm. Pohjaa jäi vielä lisäksi pieneen kääretorttupalaseen. Varsinaisia leivoksia tuli 20 kappaletta.

Pohja
4 munaa
1½ dl sokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta


Täyte
5 dl mustaherukoita siivilän läpi soseutetuttuna
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Viola laktoositon)
1 prk Creme Fraichea (Valion laktoositon)
2 dl tomusokeria
2 tl vanilijasokeria
2 dl vispikermaa
330 g Vanilla laktoositonta kinuskikastiketta

0,5 dl mustaherukkamehua
7 liivatelehteä

Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään tuorejuusto, creme fraiche, marjasose, tomusokeri, vaniljasokeri ja kinuskikastike. Nostele vatkattu kerma varovasti seokseen. Kuumenna laimentamaton mustaherukkamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Anna seoksen jäähtyä hieman ennen kuin kaadat ohuena nauhana täytteen sekaan.

Tarjolla ollessaan leivokset notkistuivat hieman liikaa. Pitäneekö jatkossa laittaa yksi liivate lisää? Tosin tarjoilupäivä oli tämän kesän lämpimämmästä päästä.

Päällä on tuoreita vadelmia, mutta laitan tähän hyvän vinkin, jonka sain torilla käydessäni. Vadelmat kannattaa jäädyttää yksitellen ja laittaa vasta sitten pakastusrasiaan. Kuulema pysyvät paremmin ehjänä, jos haluaa käyttää kakun koristeina. Täytyy kokeilla, mutta tässä kuva herkullisista pakasteeseen menevistä vadelmista. Hyvä alusta on muovinen pitsan alunen.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Raparperi-rahkapiirakka


Tämä on joka kesäinen herkkumme.

8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
1 rkl vaniljasokeria
250 marg.

Osaan taikinasta:
2 munaa
2 dl piimää

Täyte:
3 prk rahkaa
2 dl sokeria
3 munaa
2 tl vaniljasokeria
1 l sokeroituja raparperipaloja (sokeria noin ½ dl)

Sekoita vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri. Nypi joukkoon margariini. Ota vajaa puolet murutaikinasta erilleen. Lisää toiseen (suurempaan) puoleen munat ja piimä (sekoita munat piimän sekaan ja lisää seos taikinaan). Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille.

Sekoita täytteen ainekset ja levitä taikinan päälle. Ripottele pinnalle loput murutaikinasta.

Paista 200 asteen lämpötilassa keskitasolla noin 35 minuuttia, kunnes pinta tulee kullanruskeaksi. Voit halutessasi koristella ohuilla raparperiviipaleilla.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Rippijuhlien täytekakku vadelmamoussetäytteellä



Tein yhden kuuden munan ja yhden viiden munan täytekakkupohjan noin 26 cm halkaijaltaan olevaan vuokaan. Kuuden munan pohja oli niin kuohkeaa, että tällä kertaa se tuli hieman vuoasta yli. Yksikin täytekaku olisi riittänyt, koska muutakin tarjottavaa oli. Esikoisen rippijuhlien menekin perusteella tein kuitenkin kaksi pohjaa. Kuuden munan kakkuun tuli kolme täytekerrosta ja viiden munan kaksi. Täytteenä oli vadelmamousse. Kesäkakut kostutan aina Spritella tai Seven Up:lla. Yhteen kakkuun meni reilu 2 dl limpparia. Pursotukset tein tällä kertaa tomusokerilla terästetyllä Flora Vispillä. Ehkä pieni rahkalisä olisi ollut paikallaan.

Vadelmamousse yhteen kakkuun, alkuperäinen ohje Open Cáfen blogista.
6 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä
1 prk Creme Fraichea (150 g)
1 prk rahkaa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3 dl kotimaisia pakastevadelmia haarukalla soseutettuna ja valutettuna
Vadelmista tulleeseen nesteeseen liuotin liivatteet (n. 2 rkl)

Mousse on aika vetelää, joten kannattaa pitää sitä hieman jääkaapissa jämäköitymässä ennen täyttöä.
Kokosin kakut irtopohjavuokien reunuksiin reunakalvojen avulla.




Koristeet ovat sokerimassaa, paitsi kukan keskellä oleva musta on Kick-karkkia. Tein koristeen valkean sokerimassaisen laatan päälle, jotta se olisi helpompi asettaa paikalleen, mutta enköhän vaan jättänyt sormenjälkeni ensimmäiseen kakkuun. Laatassa oleva päivämäärä on kirjoitettu elintarviketussilla ja vieressä on perhonen. Ihan vain tarkennuksena, kun tuo kuvakulma ei vakuuta siinä olevan perhosta :)


Koristeiden kukiksi valitsin mielestäni nuorelle tytölle sopivan gerberan. Maljakkoonkin tuli gerberoita, joille otin lisää vihreyttä kukkapenkin liljojen lehdistä.


Onnea kaikille rippilapsille!

torstai 5. heinäkuuta 2012

Suolaiset muffinssit


Alkuperäinen ohje on Ullanunelmasta.  Tein alkuperäisen annoksen kaksinkertaisena, koska nämä ovat muutenkin hyviä välipalana. Tarjolle laitoin vain muutaman, jos joku ei halua ottaa kahvin kanssa imelää.

Suolaiset muffinssit, 24 kpl

8 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl kermaa
3 dl maitoa
4 munaa
150 g voita
100 g Ohut kylmäsavukinkkua (Kulinaari Atria)
100 g saunapalvikinkkua
1 pieni sipuli
150 g murusteltua sinihomejuustoa
1 tl rouhittua mustapippuria

Päälle: juustoraastetta

Pilko kinkut ja sipuli.
Nuoskista sipuli pienessä voinokareessa paistinpannulla.
Sulata taikinaan tuleva voi.
1. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola.
2. Vispaa munat kermamaitoon ja lisää sulatettu, hieman jäähtynyt voi.
3. Sekoita kinkut, sipuli sinihomejuustomuru ja mustapippuri.

Sekoita aineet ylläolevassa järjestyksessä keskenään. Annostele muffinssivuokiin ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteen lämmössä noin 20 - 25 minuuttia.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Mokkasydämet ja marengit


Sain maistella näitä herkkuja  ensimmäisen kerran vieraillessamme eräässä naapurissa. Kiitos reseptistä kuuluu siis sinne. Ohjeesta tuli noin 60 kpl tällaista pientä sydäntä.

Mokkasydämet

125 g voita (tai margariinia)
2 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3 - 3½ dl vehnäjauhoja
4 rkl kuohukermaa

En ole ihan varma, olisiko taikina pitänyt tehdä näin vai nyppimällä, mutta ainakin nämä onnistuivat tällä tavoin tehtyinä:

Vaahdota ensin voi ja sokeri. Sekoita jauhot ja lisää taikinaan. Lopuksi kerma. Paista 200 asteen lämmössä keskitasolla noin 8 minuuttia.

Täytteenä on mokkakiisseli.

Mokkakiisseli

2 dl kahvia
1½ dl kuohukermaa
3 rkl sokeria
2 keltuaista
3½ tl perunajauhoja
1 tl vehnäjauhoja
25 g voita

Kaikki aineet pannaan teflonkattilaan ja kuumennetaan hämmentäen kunnes sakenee.

Kuorrutus:
n. 3 dl tomusokeria
Lisää vahvaa kahvia sen verran, että tulee aika kiinteä seos. Kokeile ensin 2 - 3 rkl ja lisää tarvittaessa.

Panin täytetyt pikkuleivät pakasteeseen ja kuorrutin ja koristelin ne vasta juhlia edeltävänä päivänä. Koristeeksi käy hyvin myös esimerkiksi puolitettu pähkinä.

Kiisselistä jäi kaksi valkuaista yli, ja huomasin, että voisin tehdä niistä marenkeja eräälle marengeista pitävälle tytölle. Huomio lienee tullut kuitenkin liian myöhään, sillä sekaan oli varmaankin lipsahtanut keltuaista, koska marenkivaahto ei vatkautunut. Tai sitten sokeria olisi pitänyt olla enemmän, koska korvasin osan tavallisesta sokerista mansikanmakuisella tomusokerilla. Oli muuten mukava lisä perusmarengin makuun. Olen aiemmin tehnyt tällä ohjeella tosi tiiviitä marenkeja, mutta nyt seos oli ihan lirua. Paistoin marengit kuitenkin loppuun, ja kuinka ollakaan, mielestäni tällainen pehmeä versio oli jopa suussa sulavampi.

Laitan tähän sen perusohjeen, jolla aiemmin olen saanut nättejä marenkeja.

Marengit

2 dl sokeria
2 valkuaista

Nämä vatkataan kovaksi vaahdoksi ja pursotetaan kukin haluamallaan tavalla. Laitetaan kuivumaan 100 asteiseen uunin alatasolle noin 50 - 60 minuutiksi.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pikkuleipiä


Esikoisen rippijuhlien jälkeen aloin opettelemaan täytekakkujen tekoa. Nyt haastelistalla olivat pikkuleivät.

Ylhäällä vasemmalla ovat alkuperäiseltään nimeltään wieniläiset suklaasilmät, nyt nimi olisi varmaankin ranskalaiset suklaasilmät.

Suklaasilmät

175 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 muna
100 g taloussuklaata
1 dl perunajauhoja
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

koristeluun ranskalaisia pastilleja

Vaahdota rasva ja sokerit. Lisää vaahtoon muna, sulatettu ja hieman jäähtynyt suklaa sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Pursota taikinasta pikkuleipiä ja paina niiden keskelle ranskanpastilli.

Itse olen nykyisin tehnyt näistä tosi pieniä, sillä pikkuleivät leviävät uunissa. Kokeile ensin muutama koepaistaa. Taikina on aika kovaa pursottaa. Olen käyttänyt sellaista vanhaa muovipursotinta, jota saa ihan peruskaupoista.

Paista 200 asteessa vajaa 10 minuuttia, anna jäähtyä ja koristele halutessassi sulatetulla suklaalla.
Riippuu tietenkin pikkuleipien koosta, mutta annoksesta tulee noin 140 - 180 kpl.

Vieressä oikealla ovat limettipikkuleivät, jotka tein Kotilieden ohjeella. Tosi hyviä viipalepikkuleipiä.

Alhaalla vasemmalla on herrasväen pikkuleipiä TaikinaTaivaan ohjeella. Puolitin annoksen ja sain noin 45 onnistunutta pikkuleipää. Tahtoo aina jonkin verran olla niitä ylipaistuneita. Yhteensä annoksesta tuli noin 60 pikkuleipää. Välissä oli mansikkamarmeladi. Kannattaa täyttää juhlapäivää edeltävänä päivänä.

Oikealla alhaalla on Wiener nougat -ässiä edelleen TaikinaTaivaan ohjeen mukaan.

Tarkoituksenani oli testata säilyvyyttä ja pakastettavuutta, mutta tuo säilyvyys osuus ei onnistunut, koska pikkuleivät ovat menneet parempiin suihin... Kuitenkin ehdin laittaa pakasteeseen muutaman heti tuoreeltaan, ja tässä tulos (siis minun mielestäni): herrasväen pikkuleipä nuoskistui täytettynä pakasteessa liikaa, samoin suklaasilmien rapeus kärsi. Wiener nougat -ässät säilyttivät rapeutensa näistä kolmesta parhaiten, mutta limettipikkuleivät eivät ehtineet pakasteeseen :)